"Huippuominaisuuksien synnyttäminen ja kehittäminen vaatii pitkäjänteistä testausta ja kovaa työtä sekä aidoissa käyttöympäristöissä että laboratorio-olosuhteissa."

Testausta vuoden ympäri

Olennainen osa tuotekehitystä on testaus. Nokian raskaat renkaat testataan monipuolisesti aidoissa käyttöolosuhteissa, oikaisematta ja tarkkuudesta tinkimättä. Tietoja täydennetään koneellisella testauksella. Testaustoiminta on jatkuvaa ja sitä tehtään maailmanlaajuisesti.

Koneellisessa testauksessa mitataan renkaan rakennekestävyyttä, vierintävastusta ja melutasoa sekä analysoidaan kosketusalaa ja pintapainetta.  Aidoissa olosuhteissa, pelloilla, metsissä, kaivoksissa ja satamissa, renkaat pääsevät tositoimiin. Eri vuodenaikoina tehtävät testit antavat tietoa esimerkiksi pito-ominaisuuksista, kulutuskestävyydestä ja käsiteltävyydestä lämpötilojen ja alustan vaihtuessa.

Testauksen tavoitteena ei ole vain saavuttaa sallittuja tai vaadittuja lukemia. Tavoitteena on päästä jatkuvasti parempiin tuloksiin ja tarjota asiakkaille turvallisia, tehokkaita, kestäviä ja ympäristöä kunnioittavia huipputuotteita.

Kevyesti eteenpäin

Alhaisen vierintävastuksen ansiosta kevyesti rullaavat Nokian raskaat renkaat vähentävät polttoaineen kulutusta ja hiilidioksidipäästöjä. Vierintävastukseen vaikuttavat rengaspaineen ohella sekä renkaan rakenne että profiili. Vierintävastusta mitataan muun muassa koestuskoneella, jossa rengasta painetaan pyörivää rumpua vasten tietyllä kuormalla ja anturilla mitataan renkaan aiheuttama momentti. Lopuksi tietokone laskee vierintävastusarvon.

Pienempi pintapaine

Maasta tai metsästä elantonsa saavalle yrittäjälle työkonerenkaiden ekologisuus ja kustannustehokkuus riippuvat paljon myös siitä, millaisen jäljen työ jättää ympäristöönsä.

Pelloilla koneiden massa ja renkaiden painauma aiheuttavat maan tiivistymistä sekä muokkauskerroksessa että sen alapuolella olevassa pohjamaassa. Tiivistyminen heikentää viljelykelpoisuutta, alentaa satoa ja lisää ympäristökuormitusta. Pohjamaan tiivistymisen vaikutukset voivat olla pitkäaikaisia. Metsässä vaarassa ovat juuristot.

Maahan painetun anturin avulla voidaan seurata renkaiden aiheuttamaa maan tiivistymistä eri syvyyksissä niin sanotulla Cone Index -mittauksella, jossa verrataan ajouran arvoja ajamattomaan kohtaan. Mitä enemmän maa tiivistyy, sen enemmän se vastustaa maahan painettua anturia.

Kun tavoitellaan esimerkiksi pientä peltoon kohdistuvaa pintapainetta, renkaan kosketuspinta-alan pitää olla suuri. Suuresta kosketuspinta-alasta huolimatta esimerkiksi flotation-renkaan vierintävastus on pieni ja rengas kulkee erittäin kevyesti. Polttoainetta säästyy tutkimusten mukaan jopa lähes 20 % verrattuna ristikudosrenkaisiin. Eli samalla kun saadaan enemmän satoa, säästetään myös polttoainetta ja sitä kautta myös ympäristöä.

Todistetusti mukavampi valinta

Hyvä työergonomia on osa kestävän kehityksen periaatetta. Ajettavuuden lisäksi olennaista on terveydelle haitallisen melun ja tärinän alentaminen. Mittaukset suoritetaan istuimeen sijoitettavalla tärinämittarilla. Tärinän alentaminen on tärkeää erityisesti metsäkoneissa ja siirtoajossa maantiellä.

Nokian Raskaat Renkaat on tutkitusti mukavampi valinta. Esimerkiksi Nokian Forest Rider -metsäkonerengas on selvinnyt testivoittajaksi kerta toisensa jälkeen. Testejä on tehty vuosien 2006-2008 aikana Jämsänkosken Metsäoppilaitoksessa Helsingin Yliopiston ja Ruotsin Metsätutkimuslaitoksen kanssa sekä metsäkonevalmistaja Rottnen testiradalla.

Lue lisää myös Nokian Renkaiden henkilö- ja kuorma-autojen rengastestauksesta www.nokiantyres.com